tiistai 25. helmikuuta 2014

keltainen mollukka

Joku kauan kadoksissa ollut keltainen mollukka on ilmestynyt taivaalle?
Itse kuulun joukkoon "kaamosmasentujat", jolle tämä pitkä, kylmä, pimeä ja ankea talvi on yhtä selviytymistaistelua. Vaikka tämä pitkä talvi on ollut kyllä poikkeuksellisen leuto.
Ja nyt tämä taistelu on taas voiton puolella.
 Hetken aikaa. 
Ensi kaamosta odotellessa ajatus pienestä vauvasta piristää kummasti.

Vauva.
Tänään on menossa rv 11+2. Tämä sisälläni kasvava n. 4 cm mittainen mini tulee päivä päivältä yhä tärkeämmäksi ja sitä vain toivoo, että kaikki on hyvin ja kaikki menee myös loppuun saakka hyvin. Toki mini on ollut alusta asti tärkeä, mutta ajatukset on olleet ristiriitaisia. Hetkittäin ne alkavat selkiintyä ja näin tämä on tarkoitettu. 
Jos sanonta "tyttö vie äitinsä kauneuden" pitää paikkansa, niin meille syntyy tyttö. Viimeksi tänä aamuna masennuin, kun kohtasin peilikuvani. Kasvot on entistäkin enämpi näpyillä, hiukset rasvoittuvat hetkessä, eikä tämä olo närästyksen ja ummetuksen parissa paranna fiiliksiä yhtään. Viimeiset kaksi viikkoa olo on tuntunut suht normaalilta. Väsymys ei ole ollut niin seisauttavaa ja pahoinvointi ei ole päässyt valloilleen kun ruokailurytmi on säännöllistä. 

Takana on jopa kaksi ehjää treeniviikkoa. Treenatessa huomaa, että hengästyttää ihan pienestäkin ja tarvii pidempiä palautuksia. Varsinkin jalkatreenissä, jossa on painotkin on tietyissä liikkeissä laskenut rutkasti. 
Palautusjuomaa en enään uskalla juoda. Jostain luin, että A-vitaamini ei olisi hyväksi kehittyvälle minille. Kaiketi pitää alkaa tutkimaan internetin syövereistä, josko löytyisi "terveellisempi" palautusjuoma, mitä voisi huoletta nauttia. Olen nyt palkkarin korvannut banaanilla, rahkalla, maidolla ja marjoilla = jonkinlainen smoothie.

Kerroin jo töissä esimiehelleni raskaudesta. Ajatellen kesän lomia ja sijaisista kun muutenkin on pulaa niin onpa aikaa sitä mettästää. Töissä teen tehtäviä joihin sitten pitäisi perehdyttää uusi sijainen. Työkavereille en ole vielä vauvasta hihkunut. 

Meillä syödään tänään iltapalaksi puolukkapuuroa/vispipuuroa. Nams.

Minema

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

kuntosali - voimavara

Olen käynyt kuntosalilla säännöllisesti kohta 2 vuotta. Lyhyessä ajassa siitä on tullut kyllä todellinen henkireikä minulle. Pyrin käymään salilla 4 kertaa viikossa ja lisäksi lenkkeilen koiran kanssa päivittäin. Treenaan vain itseäni varten tavoitteena lihaksikkaampi vartalo. Pieniä häivähdyksiä on myös käynyt kisaamisesta body- tai bikinifitneksessä. Mutta ne on vain häivähdyksiä. Ehkä sitten parin vuoden päästä voisin miettiä asiaa uudelleen. 
Mitään erityistä ruokavaliota en ole noudattanut, muutakuin pyrin syömään säännöllisesti ja suht terveellisesti ja runsaasti. Painoa on tullut reilusti lisää, johtuuko sit syömisestä vai salilla käymisestä, sitä en tiedä. 2 vuotta sitten painoin 53kg, nyt paino on alimmillaankin 58kg ja olen erittäin tyytyväinen. 

Lihas tarttuu hyvin yläkroppaan, alakropan kanssa saa tehdä töitä, töitä ja töitä eikä sittenkään vielä näytä hyvältä! Tavoitteena on iso lihaksikas pylly, jonka saaminen voi olla mahdoton projekti tälle vartalolle. 
Saliohjelman olen ain salin pojilta pyytänyt, mutta nyt olen puolisen vuotta tehnyt ihan omalla ohjelmalla soveltaen vanhoja ohjelmia ja ottanut myös uusia liikkeitä mukaan. 

Plussan jälkeen pääsin käymään salilla kuukauden ajan ehkä sen kolme kertaa. Yksinkertaisesti voimat oli ihan lopussa ja väsymys valtaisaa! Vaivoin jaksoin raahautua töihin ja kuljettaa lapsia harkkoihin. Viime viikko oli sitten kuukauteen ensimmäinen kokonainen ja ehjä treeniviikko eli pääsin käymään 4krt viikossa salilla treenaamassa. Yläkroppaan sai vielä latoa samat painot, mutta alakropan lihakset oli selvästi kärsinyt pienestä paussista. No pikkuhiljaa sanoi mummo kun lumessa tarpoi, eli en ota paineita.
Pyrkimys on nyt, että koko tämän raskauden ajan salitreenejä jatkan, mutta omaa kehoa kuunnellen. 

minema


mistä kaikki alkoi

Idea tämän blogin perustamisesta lähti seuraavasta:




Meidän elämä on hektistä uusioperheen arkea johon kuuluu minä, avopuolisoni, kaksi lastani 06 ja 08 syntyneet ja puolisoni lapsi 05 syntynyt.
Lasteni isä asuu eri paikkakunnalla, kilometrejä välissä on vähän reilu 100km. Vanhempi lapsi käy isällään suunnilleen joka toinen viikonloppu ja nuorempi käy isällään rytmillä 6pv kotona ja 4pv isällään.
Avopuolisoni tyttö käy meillä joka toinen viikonloppu ja lomilla sitten pidempiä jaksoja.
Kaikki lapsemme harrastavat jotain ja me väsyneet vanhemmat pyrimme myös laukkomaan säännöllisesti kuntosalilla. Uusioperheen arkea on perheessämme eletty kohta kolmisen vuotta.
Ja miten tuo kuva nyt tähän liittyy, niin kirjoittelen tätä blogia päiväkirjamaisesti, jotta tämä odotusaika ja myöhemmin vauva-aika ei katoaisi muistoistani kiireisen arjen keskellä.

Raskaus ei tullut "yllätyksenä" meille kummallekkaan, olimmehan tätä molemmat varmaan salaa toivoneetkin ja tästä monet kerrat puhuttu.
Miljoonia asioita on pyörinyt/pyörii kuitenkin päässä. Miten rahatilanne (molemmilla on vakipaikat), mitä lapset ovat mieltä, miten jaksaa arjen pyörityksen pienen vauvan kanssa, miten oma harrastaminen jne.
Kuitenkin pieni järjen ääni sanoo päässä, että asioilla on tapana järjestyä ja siihen luotan tälläkin kertaa. 

Alkuraskaus on mennyt ihan hujauksessa, tai vielähän tässä aika alussa ollaan. Olotila on vaihdellut päivittäin. Ennen plussaa lämpötilat nousi 36,8 (normaali 35,8), vilutti ja turvotti. 
Plussan tein 10.1.14 kp 35, normaali kiertoni on pitkä 32-33 pv. 
Plussan jälkeen samat oireet jatkuivat, lisänä tuli menkkakipuja, mahakipuja ja pahaa/etovaa oloa. 
Viikolla 8 tuli lisäksi ruokahaluttomuus, jatkuva närästys ja ummetus. Välillä tosin maha toimi paremmin kuin hyvin. Soitin neuvolaan rv 6-7 ja sain ajan alkuraskauden ultraan rv 8+5. 

Siellähän se meidän mini majaili hyvässä turvassa sydän pamppaillen. 
Vastasi tarkalleen viikkoja 8+5 28 pv:n kierrolla, laskettu aika olisi 14.9.2014.

Nyt viikkoja on 10+3, eilen oli ensimmäinen neuvola, jossa kaikki oli niinkuin pitääkin. Minin sydänäänetkin kuunneltiin ja siellähän se sydän löi, sykkeet oli 167-170. 
Seuraavan kerran neuvolalääkäri maaliskuun puolessa välissä. Sitä ennen päästään kuitenkin ihailemaan miniä ultraan joka on jo alle parin viikon päästä. 

Laitan vielä kuvan pömppiksestä (turvotuksesta) 


minema