keskiviikko 19. helmikuuta 2014

kuntosali - voimavara

Olen käynyt kuntosalilla säännöllisesti kohta 2 vuotta. Lyhyessä ajassa siitä on tullut kyllä todellinen henkireikä minulle. Pyrin käymään salilla 4 kertaa viikossa ja lisäksi lenkkeilen koiran kanssa päivittäin. Treenaan vain itseäni varten tavoitteena lihaksikkaampi vartalo. Pieniä häivähdyksiä on myös käynyt kisaamisesta body- tai bikinifitneksessä. Mutta ne on vain häivähdyksiä. Ehkä sitten parin vuoden päästä voisin miettiä asiaa uudelleen. 
Mitään erityistä ruokavaliota en ole noudattanut, muutakuin pyrin syömään säännöllisesti ja suht terveellisesti ja runsaasti. Painoa on tullut reilusti lisää, johtuuko sit syömisestä vai salilla käymisestä, sitä en tiedä. 2 vuotta sitten painoin 53kg, nyt paino on alimmillaankin 58kg ja olen erittäin tyytyväinen. 

Lihas tarttuu hyvin yläkroppaan, alakropan kanssa saa tehdä töitä, töitä ja töitä eikä sittenkään vielä näytä hyvältä! Tavoitteena on iso lihaksikas pylly, jonka saaminen voi olla mahdoton projekti tälle vartalolle. 
Saliohjelman olen ain salin pojilta pyytänyt, mutta nyt olen puolisen vuotta tehnyt ihan omalla ohjelmalla soveltaen vanhoja ohjelmia ja ottanut myös uusia liikkeitä mukaan. 

Plussan jälkeen pääsin käymään salilla kuukauden ajan ehkä sen kolme kertaa. Yksinkertaisesti voimat oli ihan lopussa ja väsymys valtaisaa! Vaivoin jaksoin raahautua töihin ja kuljettaa lapsia harkkoihin. Viime viikko oli sitten kuukauteen ensimmäinen kokonainen ja ehjä treeniviikko eli pääsin käymään 4krt viikossa salilla treenaamassa. Yläkroppaan sai vielä latoa samat painot, mutta alakropan lihakset oli selvästi kärsinyt pienestä paussista. No pikkuhiljaa sanoi mummo kun lumessa tarpoi, eli en ota paineita.
Pyrkimys on nyt, että koko tämän raskauden ajan salitreenejä jatkan, mutta omaa kehoa kuunnellen. 

minema


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti