perjantai 7. maaliskuuta 2014

Hups olinkin tuossa edellisessä tekstissä vähän valehdellut, eli ajan istukkanäytteen ottamiseen saimme siis ylihuomiselle, joka oli siis eilen. Pari päivää ennen tuota aikaa oli sanoinkuvaamattoman hirveitä. Pelkään, että vauvalla on jotain ja samalla pelkäsin tuota näytteen ottamista. 
Koko 2 päivää meni istuessa netissä etsimässä tietoa tuntemattomasta....
No eilen kävimme siis näytteen otossa. Matkalla Ouluun tiistaina ultrannut kätilö soitti verikokeiden tuloksista ja downin riskiluku oli koholla 1:14, mies positiivisena muutti sen prosenteiksi joka on siis 7%. Näin se tosiaan ei kuulosta niin isolta luvulta...
Ensin perinnöllisyyspolin kätilö selvitti meille tutkimuksesta, millainen se on ja mitä sillä etsitään. Meiltä otetaan se pikanäyte jonka vastaukset saadaan ensi viikolla ja sitten myös se laajempi näyte, jonka vastauksiin menee kauemmin aikaa. Kuvitelkaa, kun kätilö selvitti mitä tutkitaan mua alkoi naurattamaan! :O Kaikki se parin päivän jännitys purkaantui siinä naurulla. Meiltä kysyttiin, että olemmeko miettineet mitä teemme jos näytteet eivät ole puhtaat. Meille tosiaan ainoa vaihtoehto on keskeytys. Teen työtä kehitysvammaisten parissa ja tiedän tasan tarkkaan mitä se on. Ja suoraan sanon, että minusta ei siihen olisi 24/7. Kätilön luona oltiin n.10 min ja lähdettiin odottamaan ultraa ja näytteen ottoa. Ajat oli myöhässä n. 30 min ja siinä ajassa kerkesin käydä veskissä ainakin 5 kertaa ja ultratessakin oli rakko vielä aika täysi.

En ikinä, ikinä ole jännittänyt mitään niin paljon kuin tätä istukkanäytteen ottamista.
Ultralla katsottaessa kaikki oli hyvin, siellä toinen liikkui, oli kädet ja jalat ja 5 sormeakin näkyi ja muutenkin kaikki tarvittava löytyi. Napanuorassa oli 3 suonta, virtaukset kuulosti normaaleilta, vettä oli normaalisti. Edelleen sikiö vastasi 4pv isompaa 68,9mm oli mitta kun tiistaina se oli vähän päälle 64mm. Eilen viikkoja oli siis 12+4.
Sitten alkoi se ikävämpi vaihe eli näytteen otto. Tuntui, etten pysy paikallani kun tärisin kauttaaltani siinä "sängyllä". Laitoin silmät kiinni, kun en sitä pitkää piikkiä halunnut nähdä. Se tuikkaaminen ihon läpi kirpaisi, mutta sen jälkeen koko homma tuntu oikeastaan vain ilkeältä maata siinä piikki mahassa.
Sekin tuli nyt sitten koettua ja näytteenotto meni hyvin. Polilta sanoivat, että soittavat sitten kun näyte on valmis ja varmistin vielä, että soittavat ihan sama tuleeko hyviä tai huonoja uutisia. Eli ei tarvi elää pelossa kun puhelin soi, että tulee vain huonoja uutisia.

Ne kaikki tunteet, mitä tässä on käynyt läpi ja käy koko ajan...
Niitähän ei voi tietää vain kun ne ketkä käy läpi samoja tunteita ja asioita. En olisi ikikuuna päivänä uskonut, että joudun tällaista käymään läpi. Minä, joka en tee kuin terveitä lapsia? Tämä mennyt viikko on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa ja tällä hetkellä päästä ei montaa miettimisen aihetta löydy.
Tuleva viikko tulee olemaan varmasti ihan yhtä kauhea. Mitä jos vauva onkin "terve", mistä turvotus sitten voi johtua jne...Mies on tässä tilanteessa ollut meistä se viisaampi ja positiivisemmin ajatteleva. Mutta kyllä tämä hänenkin mielelleen ottaa kovin. Ensi viikolla toivottavasti olemme taas viisaampia.

Minema

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti