meille?

Miten tämä voi meille tapahtua?

Juuri nyt päässä ei oikein muita ajatuksia pyöri.

Kävimme eilen niskapoimu-ultrassa, jonka piti olla onnellinen tapahtuma. Näemme meidän minin. Mies näkee ensimmäistä kertaa lapsemme ultrassa.

Aina kaikki ei mene niinkuin on suunniteltu tai toivottu. Läheskään aina.

Siellähän se mini kölli masussa, sydän löi, kaikki rakenteet oli kunnossa, virtsarakkokin näkyi ja sormet ja varpaatkin löytyi meidän miniltä.

Mutta, olihan siellä jotain huonostikin. 

Nimittäin meidän minillä oli turvotusta niskan alueella suurimmillaan 4,2mm. Pienimmillään se taisi olla jotain 2,9-3,2, mutta tuo suurin luku....Huomasin kyllä heti, että turvotusta näkyy poikkeuksellisen paljon.

Kätilö otti sata kuvaa, mitat vain hurisi sumentuneissa silmissä, sydän löi tuhatta ja sataa. Nenäluutakin kätilö yritti etsiä, eikä ollut sitten varma löytyikö se vaiko ei. Lääkäri katsoi myös kuvia, eikä nähnyt tarvetta enään ultrata. Puolet sanoista tai keskustelusta meni ohi. Lapsella voi olla kehitysvamma, sydänvika taikka sitten hän voi olla ihan terve ja tämä on vain persoonallinen piirre. 

Persoonallinen piirre? Tuleeko vauvastamme notre damen kellonsoittaja körmyniskoineen, kun hän syntyy?

Itkuhan siinä tuli, vaikka ei saisi murehtia etukäteen...

Valitsimme lähetteen istukkabiopsiaan, jonka voi tehdä heti näin pienillä raskausviikoilla. Lapsivesipunktiota meidän olisi pitänyt odottaa sinne viikolle 15 ja pari viikkoa on aivan liian pitkä aika odottaa.

Sen tiedämme keskustelemattakin, jos vauvalla jotain ilmenee, keskeytämme raskauden. 

Olen työni puolesta nähnyt kehitysvammaisia, ja omat voimani eivät riittäisi hoitamaan sellaista kotona. 

Riskilukujahan me ei olla vielä keritty saamaan, niitä odotellessa. Toki tuo niskaturvotus nostaa sitä lukua roimasti. Sain eilen soiton tunti ultran jälkeen, saimme istukkabiopsiaan ajan jo huomiselle.

Eilisen päivän olen viettänyt googlessa ja lukenut kohtalotovereiden tarinoita...

Nyt tuntuu, että ajatus lentää nopeammin kuin mitä sormet kirjoittaa.

Minema